lauantai 19. syyskuuta 2015

Lauantaipäivän pääntyhjennys.

Mulla on mielipiteitä asioista. Niitä on paljon enkä niitä säästele jos koen tarpeelliseksi sanoa niitä ääneen. Sitten on niitä hetkiä kun mulla ei ole kertakaikkiaan mitään asiaa. Viittaan nyt tähän vellovaan kohuun miten pienten ihmisten palkoista leikataan ja lisät lähtee ja mamuja tulee ovista ja ikkunoista. Mä en tiedä olenko mä tyhmä vai välinpitämätön vai jotain muuta kun mua lähinnä huvittaa suuresti miten ihmiset lietsoo toisiaan ja itseään somessa vihaamaan kaikkea. Paska hallitus ja raiskaripakolaisia ja loppu tulee kun kaikesta leikataan. Itketään ja väsätään viissataa päivitystä faceen miten epäreilua ja kamalaa kaikki on ja miten Sipilät ja kumppanit vois ottaa ne päät pois perseestään. Kun mä koen ettei ne asiat nyt niin mustavalkosia ole.


Minä (ja moni muu tässä maailmassa) on menny monia kertoja perse edellä puuhun. Mun elämästä vois tehdä kirjan. Sen nimeks tulis "Älä tee näin." On ollu ajanjaksoja kun mikään ei menny putkeen. Koulut jääny kesken ja ihmissuhteet menny päin honkia yms. Mutta se on mun elämä ja sen eletyn elämän vuoksi mä olen nyt mitä olen. Tyytyväinen elämääni vaikkei se mitään hohdokasta glamouria olekaan. Mulla on terve lapsi, katto pään päällä, vakiduuni, auto, koiria, laaja ystäväpiiri, perhe, terveys ja mitä näitä nyt on mistä ei osaa välttämättä joka hetki olla kiitollinen. Mutta niin helvetisti huonomminkin vois mennä. Kyllä mä välillä jossain väsymyksen tiloissa mietin et miks hitossa mä raahaudun mun työpaikalle tekeen arvokasta työtä surkeella palkalla kun kotona sais kattoon räkimällä melkein saman rahan. Veikkaisin et pää kestäis kuukauden sitä räkimistä ja lorvimista ja sit alkais hajottaan. Oon todella hyvä tossa lorvimisessa. Se on mun mielestä ihan parasta, mut tuskin olis jos elämässä ei olis mitään muuta.


En todellakaan ole mikään neiti positiivinen, mutta en silti koe olevani mikään raivostuttava valittaja jolla ei koskaan olis mikään hyvin. Jokainen ihminen väsyy elämäänsä välillä ja antais vasemman jalkansa että sais elää ilman rahahuolia ja olla vaikka viikon verran itse Madonna. Mutta kyllä kuulkaa sillä Madonnallakin niitä ongelmia piisaa ja mä pidän mieluummin omat minimaaliset ongelmani kun vaihtaisin niitä jonkun muun ongelmiin. Ja vaikka elämä olis yhtä ruusuilla tanssimista niin kyllä sekin rupeis tökkimään. En ymmärrä siis myöskään niitä ihmisiä joilla on kaikki aina niin hyvin ja täydellistä ja ihanaa ja yhtä sydäntä. Kyllä täytyy olla jossain jotain vikaa jos ei ikinä vituta. On normaalia olla ihminen. On normaalia olla väsynyt ja kypsä ja on normaalia olla iloinen ja onnellinen. Mun mielestä laaja tunneskaala on merkki siitä et sitä normaalimpi ihminen on. Miten nyt kukin haluaa sanan "normaali" määritellä, mutta mulle on normaalia olla inhimillinen ihminen joka tekee myös niitä virheitä. Fiksummat ottaa niistä oikeen opikseenkin. Sitä taitoa harjoittelen itsekin.
Välillä on hyvä pysähtyä ja katsoa ympärilleen tajutakseen mitä kaikkea ympärillä oikeastaan onkaan. Muutakin kun mamuja ja politiikkaa.


sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Tanskandoggi kotona, Kaksi tanskandoggia kotona. Kaksi urpoa tanskandoggia kotona.

Kuolaa. Katossa, seinässä, jääkaapissa, vessapaperirullassa, takissa, kengässä, lattialla, tuikkukipossa, telkkarissa, näppiksellä, ikkunoissa, verhoissa, autossa, sohvassa, lampussa, hellalla. Oikeestaan mä voisin luetella missä sitä ei oo. Ei semmosta paikkaa oo.

Koirankarvoja. Avaat just kaupasta tuodun korkkaamattoman voirasian ja tadaaaaa; KOIRANKARVA!! Otat huikan kahvimukista: KOIRANKARVA!! Kuivaat naaman kaapista otettuun pyyhkeeseen ja näytät sen jälkeen chewbaccalta. Imuroit ja peset lattiat ja menet saunaan. Puolen tunnin päästä tulet kostein paljain jaloin saunasta ja jalkapohjat on kun hobitilla. Hiekkaa. Kuraa. Heinää. Oksennusta. Paskaa. Kusta. Just pestyllä lattialla ja uudella matolla. Autossa. Voiko koiran opettaa imuroimaan?

Siiri on oppinut kuolemaankin kun sitä osoittaa sormella ja sanoo PAM! Kerran mun kaveri selitti miten sen autosta kuului semmonen "PAM" jonka jälkeen mun olkkarista kuulu kauhee rysähdys. Kaveri ihmetteli mikä se oli ja minä totesin, että se oli vaan meidän Siiri. Se kuoli. Toinen kaveri erehty kerran taputtaan olkapäitään demonstroidessaan olkatoppauksia. En ihan ehtiny väliin kun Rocky kaahas paikalle ja hyppäs kaveria vasten tassut olkapäillä. Sillon se tais painaa vielä lähemmäs 80kg. Siis Rocky, ei se kaveri.

Kahden tanskandogin yksinhuoltaja. Hurja sanapari. On kyllä oikeesti ihan perkeleen rasittavaa. Esim.kura-aikaan tai ripuliaikaan tai mihin vaan aikaan.

Rocky täytti 10.9. seitsemän vuotta. Seitsemän. Eli vietti kuudennet synttärinsä meillä. Juhlittiin parilla nakilla. Hurjaa.
Siiri täyttää maaliskuussa kahdeksan. Vaihdan ton aiemman yksinhuoltaja-sanan omaishoitajaksi. Rockylla on selvästi tullut vanhuuden mukanaan tuomia juttuja. Tuntuu että iso pyörä heittää välillä aika runsaasti. Et ei mee ihan jakeluun mitä sille sanoo tai mitä siltä odotetaan. Välillä tuntuu et se on eksyny tänne kämppään ja miettii ketä me muut ollaan. Hessu Hopo.

Siiri muuttuu vuosi vuodelta kärttysemmäks. Jos se ois ihminen, se ois se valittava mummu kaupassa joka haukkuis nykynuorison ja kaupan työntekijät ja tuuppais ostoskärryjä kassajonossa edelläolevan kantapäille. Kulkis vastavirtaan keskisormi pystyssä. Mut koska Siiri ei ole ihminen, niin se tyytyy vaan mulkoileen ja murahteleen. Kaikki asiat tapahtuu hyvin pitkin hampain. Paitsi kaikki syömiseen liittyvä. Säännöt ja käskyt ei häntä enää koske, koska hän on queen of fucking everything ja me muut ollaan alamaisia. Mut mä sallin sen Siirille koska Siiri on Siiri ja Siiri on ansainnu. Niin kelpo yksilö se on siitä huolimatta että on mun kasvattama :D
Varsinaisia vanhuudenvaivoja odotellessa. Kummankin kohdalla, Kun pidätyskyky hukkuu eikä jaksa enää hypätä autoon. Arvostelijoita on ollu paljon tälläkin matkalla, mutta mä jätän ne omaan arvoonsa, koska ne ihmiset ei todellakaan tiedä mistä ne puhuu. Isoon koiraan liittyy aina ennakkoluuloja ja oletuksia. Mutta onneks me täällä pöpilässä tiedetään mikä on totuus ja mitä täällä tapahtuu ja millasia me ollaan. Huipputyyppejä nimittäin!

torstai 10. syyskuuta 2015

Me, myself and I

Noniin, here we go ^^
Täällä kirjoittelee kohta 32-vuotias nainen. Tehokas, mukavuudenhaluinen, saamaton ja laiska, silti aikaansaava, itsediagnosoitu lievä adhd, rakastan nukkumista ja syömistä, inhoan aamuja ja talvea. Olen syntynyt aivan väärään maahan kun nautin suomen olosuhteista n.4kk vuodesta.

Olen saanut kunnian olla äiti jo yli 10 vuotta pojalle, joka on minulle kaikki kaikessa. Mitä vanhemmaksi hän kasvaa, sitä useammin olen huokaillut ettei ole omena kauas puusta pudonnut.
Meiltä löytyy myös kaksi koiraa jotka todella tehokkaasti verottavat tilipussiani ja kahlitsevat minut kotiin ja sotkevat kaiken. Rakastan.
Minulla on auto, mutta vihaan sitä. Vaihtaisin sen heittämällä hevoseen jos se suinkin olisi mahdollista. Menee välittömästi kasetti jumiin jos autoon tulee joku vika ja siihen pitäisi laittaa rahaa. Tai maksaa ylipäätään bensoja ja veroja ja vakuutuksia. Puhumattakaan talven mukanaantuomista toimenpiteistä kuten ikkunalasien raappaus ja auton kaivaminen hangesta. Yök.

Asuntoni on vuokra-asunto, vanha puutalo. Kesällä lämmintä semmoset 35-astetta ympäri vuorokauden ja talvella kasvaa jääpuikkoja katonrajassa. En silti vaihtais. Paitsi vanhaan maatilaan missä on hirsinen päärakennus ja pihassa kivinavetta. Siellä mulla olis myös valtava kasvimaa, kanoja, pari lammasta ja se hevonen. Sitä päivää odotellessa.

Olen suorapuheinen, puhelias, huumorintajuinen ja vähän äijä. Näytän kamelilta korkokengät jalassa joten tennareita kuluu useempi pari vuodessa. Olen sosiaalinen erakko, tykkään olla yksin ja porukassa.

Olen sydämeltäni ikuinen heppatyttö. Hevosen ja tallin tuoksua ei voita mikään. Hyvin lähelle kyllä pääse vastaleikattu nurmikko, tuore kahvi ja sateen jälkeinen raikkaus.

Syksyllä käyn sienestämässä. Opetin koirani Siirin etsimään kantarelleja kun se oli pieni. Se oppi sen homman tosi nopeasti, kunnes se meni siihen, että sieniä löytäessään se innostui niin, että talloi ne kaikki muusiksi ennenkuin ehdin paikalle. Nykyään koirat jää kotiin sienireissuilta.

Pari vuotta sitten innostuin valokuvauksesta. Vuosi sitten hankin mun luotto-olympukseni jota en vaihtais enää mihinkään. Mahtava kamera! Kuvaan ihan omaksi ilokseni, muokkaan kuvia tai olen muokkaamatta. Eikä niistä tarvii tykätä. Jos kuitenkin tykkäät ja haluat esim.täältä kuviani kopsata, niin mainitsethan mistä olet kuvan löytänyt. Kiitos. Arvostan. Täällä julkaisemani kuvat ovat omiani ellen muuta mainitse. Näillä mennään! Kiittimoi!